
Yö ulkona 2020, tammikuu. KYTÄJÄ-USMI
Haastoin itseni yöpymään ulkona luonnossa vuoden 2020 jokaisena kuukautena, vähintään yhden yön kuukaudessa. Haasteen tavoitteena on elvyttää hieman hiipunutta retkeilyharrastusta ja samalla pääsen tutustumaan uusiin ulkoilualueisiin. Myös valokuvausharrastus tykkää tästä haasteesta! Haasteen etenemistä voi seurata täällä blogissa, Youtube kanavalla, Instagramissa ja Facebookissa. #yöulkona2020
Ensimmäisen, tammikuun, yöpymis- ja retkikohteeksi valikoitui Kytäjä-Usmi ulkoilualue ja sieltä tarkemmin Kaksoislammet. Kytäjä-Usmi on Uudenmaan piilotettu helmi, joka on lähes Nuuksion tai Sipoonkorven veroinen ulkoilualue, mutta huomattavasti rauhallisempi eli vähemmän ihmisiä. Alue on hyvin saavutettavissa usealta parkkipaikalta. Kytäjä-Usmi sopii erittäin hyvin myös maastopyöräilyyn ja osa kohteista on esteettömiä.
Olen aiemmin yöpynyt 2019 kesällä yhden yön poikani kanssa Piilolammilla ja jo silloin huomasimme, että alueen tuli- ja yöpymispaikat on todella hyvin huollettuja. Alueesta pitää huolta Uudenmaan virkistysalueyhdistys.

Starttasin yöretkelle töiden jälkeen ja olin Kaksoislammin läheisellä parkkipaikalla n. klo 19 aikoihin. Otsalampun valon varassa talsin pilkkopimeässä n. kilometrin matkan Kaksoislammin laavulle ja ryhdyin värkkäilemään tulia. Kaksoislammin laavun läheisyydessä on puuvaja ja puu-wc n. 100 metrin etäisyydellä laavusta. Tämä on mielestäni erittäin järkevä ratkaisu, varsinkin puun kulutuksen vuoksi. 100 metrin päästä jaksaa kantaa puuta juuri sen verran kuin tarvitsee ja ratkaisu optimoi puun kulutuksen. Vessaan voi toki tulla turhan hoppu vahvan aamukahvin jälkeen…



Sää suosi kulkijaa. Taivas oli kristallinkirkas ja sain todistaa yhtä upeimmista tähtitaivaista, jonka olen koskaan nähnyt. Kytäjä-Usmi on sen verran kaukana valosaasteesta, että tähdet näkyvät kirkkaana. Keli oli kuiva ja pakkasta oli 1-3 astetta. Kova tuuli alkoi onneksi vasta aamuyöstä. Lunta ei ollut yhtään. Kuten alla olevasta videosta ja kuvista näkyy, yö oli pilkkopimeä.



Nukuin yön laavussa. Mukana oli varuilta myös tarppi, jos paikalla olisi ollut muita yöpyjiä ja laavussa ei olisi ollut tilaa. En nähnyt tällä yöretkellä yhtään kanssaihmistä.
Oli todella nautinnollista tuijotella tulia ja tähtitaivasta! Tällaisten hetkien takia retkeily on mahtava ja palkitseva harrastus.
Aamu valkeni tuulisena ja kaatoi kumoon Aeropressin pöydältä eli aamukaffet jäi juomatta. Lennätin hetken aikaa dronea ja aloin pakkailemaan kamoja. Kerta kaikkiaan mahtava retki ja suosittelen tutustumaan Kytäjä-Usmin ulkoilualueeseen.
Tässä tunnelmia videon muodossa.
Arvio tammikuun reissusta 4,5/5:
Plussat:
- Kytäjä-Usmin hieno retkeilyalue ja hyvin huolletut tulipaikat.
- Mahtava sää, vaikka lunta ei ollutkaan.
- Tähtitaivas
Miinukset:
- Retkityyny unohtui.
- Tuuli kaatoi Aeropressin, kahvit jäi juomatta.
- GoPron akku ei kestä kovinkaan hyvin pakkasta.


