Yö ulkona 2020, huhtikuu. VARLAXUDDEN

Yö ulkona 2020 -haasteen huhtikuun yön kohteeksi valikoitui Porvoon Emäsalossa sijaitseva Varlaxudden. Varlaxudden on yksi Uudenmaan virkitysalueyhdistyksen ylläpitämistä virkistysalueista ja on muuten erittäin hieno virkistysalue! Varlaxudden sijaitsee Itämeren rannalla ja siellä ei ole varsinaisesti merkittyjä reittejä, mutta rannikkoa voi tutkia rantakallioilla kävellen ja kivillä hypellen. Parkkipaikalta tulipaikoille on n. 100-200 metrin matka.

Olin Varlaxuddenissa 9.-10.4.2020 eli kiirastorstain ja pitkäperjantain välisen yön ja hieman mietitytti, onko paikka täyteen ammuttuna ihmisiä. Ihmisiä oli verrattain paljon, mutta tulipaikoille mahtui hyvin ja yöpyjiä alueella oli arviolta 4-5 telttakuntaa. Näin koronaepidemian aikana ihmiset pitivät toisiinsa hyvät turvaetäisyydet.

Alueella on kaksi virallista tulipaikkaa, joista toinen on keittokatos ja toinen avoin tulipaikka. Alueella on myös kolmas tulipaikka, mutta se on tietääkseni epävirallinen. Tulipaikat olivat harmillisen sotkuisia ja roskaisia. Tämä on aika yleistä paikoissa, joissa parkkipaikka on lähellä tulipaikkoja. Toisaalta luulisi ihmisten jaksavan kantaa roskansa lähellä parkkipaikalla sijaitsevaan roskikseen. Tulistelin aluksi keittokatoksessa ja valmistin siinä erinomaisen illallisen. Entrecote pihvi, parsa ja chiabatta sämpylä veivät nälän ja melkein kielen mennessään!

Majoitteeksi valitsin tällä kertaa yli 10 vuotta vanhan Retki 2000 teltan, jonka piti muistini mukaan olla käyttämätön. Pakkauspussin sisältä löytyi kumminkin retrohenkinen taskulamppu eli teltta on varmaankin ollut jollain lapsistani käytössä. En ollut myöskään täysin varma, onko teltta ns. itsestään pystyssä pysyvää mallia. Onneksi oli, koska halusin nukkua yöni mahdollisimman lähellä merta ja sainkin teltan pystyy rantakalliolle. Makuualustana toimi erinomaisen mukava Amok Fjoll Winterlight XL.

Illalla ja yöllä taivaanrannassa möllötti superkuu, joka loi hienon sillan merelle. Ilma oli muutenkin todella hieno ja tähdet näkyivät Varlaxuddenin yössä selkeästi.

Siirryin illaksi tulistelemaan avotulipaikalle ja menin nukkumaan hieman ennen puolta yötä. Kuten aikaisemmin Ängesbölessä (Sipoonkorpi), täälläkin paikalle ilmaantui puolen yön aikaan n. 10 hengen nuorisoseurue kaljalaatikoineen ja vodkapulloineen. Heistä ei aiheutunut kuitenkaan sen isompaa häiriötä. Yö sujui varsin mukavasti ja lämpimästi meren ääniä kuunnellen ja nukkuen.

Aamuun heräsin n. klo 6.30 ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Yöllä oli ollut ehkä asteen verran pakkasta, koska teltta oli hieman kuurassa. Oli aika syödä aamupala, pakata kamat ja suunnata kotia kohti. Jälleen yksi yö nautiskeltu tästä haasteesta!

Arvio huhtikuun reissusta: 4/5

Plussat:

  • Pilvetön taivas ja superkuu
  • Varlaxuddenin upeat maisemat ja yö ihan meren äärellä
  • Illallinen!

Miinukset:

  • Kohtuullisen paljon porukkaa pienellä alueella
  • Aika sotkuiset tulipaikat

Katso video Varlaxuddenista ja tilaa kanava!

Tarmo

2 vastausta “Yö ulkona 2020, huhtikuu. VARLAXUDDEN

  • Sotkuiset tulipaikat harmittavat kyllä aina vietävästi. Monesti menee tuhottomasti aikaa siivoamiseen ennen kuin pääsee omia retkiruokia valmistamaan.

    • Jep. Ja luulisi, että ne roskat jaksaisi kantaa tuollakin siihen n. 100 metrin päässä sijaitsevaan roska-astiaan.