Yö ulkona 2020, heinäkuu. ISOSUNTIN LAAVU, LOPPI

Heinäkuun osuuden Yö ulkona 2020 -haasteesta vietin Lopella, Isosuntin laavulla 29.-30.7.2020. Kävimme perheen kanssa aiemmin edellisellä viikolla testaamassa samoissa maisemissa lasten kantorinkkaa, joten laavu ja paikka oli entuudestaan lyhyen vierailun verran tuttu.

Polku Isosuntin laavulle on leveä ja helppokulkuinen.

Isosuntin laavu sijaitsee Lopella, mutta ei kuitenkaan Poronpolun reitillä, vaikkakin Isosuntin voi reittiin helposti yhdistää. Takalan venerannan parkkikselta on Isosuntin laavulle matkaa n. 1,3 km.

Polku on helppo kulkuinen ja jos on hieman maastokelpoisemmat lasten rattaat, pääsee perheen pienimmätkin mukaan retkelle Isosuntille. Laavulla on tulipaikka, puuvaja (hyvillä työvälineillä varustettuna) ja wc. Laavulla on tilaa 4-5 yöpyjälle ja laavun ympäristöstä löytyy hyvin leiriytymispaikkoja teltttailijoille ja riippumattoilijoille. Laavun läheisyyteen on helppo rantautua myös kanootilla.

Isosuntin laavu

Haasteen pari viimeisintä yöpymistä on olleet ns. pakkorakoja eli kuukausi on uhannut kulua umpeen ja olen halunnut hoitaa haasteen kunnolla maaliin. Kesäkuun yön vietin takapihan terassilla viimeisenä mahdollisena yönä.

Isosuntin laavulla ei tälle yölle osunut muita retkeilijöitä, joten sain viettää yön omassa rauhassa ja loistavassa säässä. Punelia järvellä oli illalla jonkin verran liikennettä. Nukuin yön laavussa suosikkimakuualustallani Amok Winterlight Fjøl XL:llä ja makuupussin virkaa toimitti Ticket to the Moon Moonquilt, jota pidin peittona. Hyttysverkon virittelin laavun kattoon.

Ilta kului tulistellessa ja luontoa ihmetellessä. Iltapalaksi maistui hodarit ja palan painikkeeksi Nöppönen (Karhu). Se ei liene keltään pois?

Unet olivat hyvät, varsinkin aamuyöstä ja lähtökin viivästyi n. tunnilla, kun ei malttanut nousta Moonquiltin alta. Kun sain itseni kammettua Moonquiltin syleilystä ylös, keittelin vielä nokipannukahvit ja pakkasin kamat kasaan. Jälleen yksi yö haasteesta oli takana ja edessä n. tunnin matka kotiin.

Isosuntin laavu on käymisen arvoinen paikka ja luultavasti yleensä aika rauhallinen, hieman syrjäisen sijainnin vuoksi. Samaan reissuun kannattaa yhdistää vierailu Marskin majalla, joka on saman tien päässä, josta erkanee tie Takalan venesatamaan. Kesällä Marskin majan kahviosta saa poskettoman hyviä makeita ja suolaisia vohveleita!

Videolla on tuttuun tapaan tulistelua, höpöttelyä ja esittelen Thermacell hyttyskarkoitteen ja Nalgenen juomapullon.

Arvio heinäkuun reissusta 4/5:

Plussat:

  • Erinomainen sää, osuin juuri sadejaksojen väliin
  • Rauhallinen leiripaikka
  • Lähellä kotia

Miinukset:

  • Omien aikataulujen tuoma kiire
  • Ruokaan olisi pitänyt panostaa enemmän
neljä kautta viisi

Tarmo