
Kuvankäsittelyä iPadillä; workflow
Hyvää uutta vuotta 2020 kaikille blogin lukijoille!
Apple julkaisi iOS 13 yhteydessä iPad tableteille oman käyttöjärjestelmän iPadOS:n. iPadOS toi iPad käyttäjille lukuisia tärkeitä muutoksia, joita oli odotettu pitkään. Minulle isoin ja tärkein uudistus oli, että Ipadillä voi nyt käyttää ulkoisia kovalevyjä. Samalla myös Tiedostot sovellus uusiutui niin, että se on oikeasti käyttökelpoinen. Nämä kaksi uudistusta mahdollistavat iPadin käytön järkevänä kuvankäsittelykoneena.
Olen hankkinut kuvankäsittelyä silmällä pitäen USB-C donglen, jonka avulla iPadiin pystyy liittämään samanaikaisesti ulkoisen kovalevyn ja SD -muistikortin. Kovalevynä käytän Samsungin T5 SSD-levyä.

Donglesta löytyy seuraavat liitännät:
- USB-A
- USB-C (iPadin latausta varten)
- SD
- micro-SD
- kuuloke
- HDMI
Työnkulkuni on suurinpiirtein seuraavanlainen:
1. Liitän donglen avulla iPadiin sekä muistikortin että ulkoisen kovalevyn.



2. Avaan Tiedostot sovelluksen kahteen vierekkäiseen ikkunaan.



3. Siirrän valitsemani kuvat raahaamalla kuvat muistikortilta kovalevylle (päivämäärällä nimettyyn kansioon) vierekkäisestä ikkunasta toiseen.



4. Avaan kovalevyltä valitut kuvat Lightroom sovelluksessa ja käsittelen ne valmiiksi.
5. Exporttaan valmiit kuvat joko web-kokoisina (2048) tai täysikokoisina omiin kansioihinsa alkuperäisen kansion alikansioihin.



6. Kuvat ovat valmiita käyttöä varten joko iPadillä tai jollain muulla tietokoneella. Instagramiin menevät kuvat lähetän iPadistä Airdropilla iPhoneen.
Applen mobiililaitteet alkavat olla jo ihan varteenotettavia laitteita ainakin harrastelijan liikkuvaa työskentelyä varten. iPad Prossa piisaa tehojakin mukavasti, kuvankäsittely tai videoiden editointi ei sakkaa. Kuvankäsittely iPadin Lightroom sovelluksella on sulavaa ja tykkään erityisesti käyttää Apple Penciliä kuvankäsittelyssä, valinnat, maalaukset ja maskaukset ovat luontevampia tehdä kynällä kuin hiirellä. Loppuun on kuitenkin todettava, että asiakastyöt ja isommat kuvamassat on vieläkin helpompi/kannattavampi työstää pöytäkoneella.
Alla tekemäni video samasta aiheesta, laita samalla kanava tilaukseen!
Pari kysymystä: 1. Minkä verran käytät Apple Penciliö kuvanläsittelyssä? Tuoko se lisäarvoa? 2. Tuo ulkoinen kovalevy oli mielenkiintoinen tieto, voisiko sen avulla jopa selvitä pienellä 64 muistilla varustetulla iPadilla, jos kuvia ja muuta matalia tallentaisi ulkoiselle kovalevylle? Entä ovatko iPadista ulkoiselle kovalevylle talletetut tiedot sellaisessa muodossa että niiden käsittelyä voi jatkaa läppärillä?
1. Käytän penciliä aina kun käsittelen kuvia iPadillä. On ehdottomasti joka sentin arvoinen. Erityisesti maalaukset ja maskaukset on helppo tehdä kynällä.
2. Suosittelen ulkoiseksi kovalevyksi esim. Samsungin T5 SSD -levyä, jotka on nopeita ja niiltä voi suoraan editoida esim. videoita. Vaihdan levyä usein iPadin ja Windows pöytäkoneen välillä, ei mitään ongelmia. 64GB versio siis toimii hyvin, jos et tallenna sisäiselle muistille paljon tiedostoja tai asenna paljon sovelluksia.