Luontokuvien kuolematon sielu

Eikös ollutkin mahtipontinen otsikko? Keksin sen ihan itse, kun luin toiseen tai kolmanteen kertaan tätä Helsingin Sanomien artikkelia ihmisen ylivertaisuuden harhasta suhteessa luontoon.

Olen käynyt tänä kesänä kuvaamassa muutaman tunnetun luontokohteen eteläisessä Suomessa. Jokaisen kohteen edessä on tullut aika pieni olo. Nämä luonnon mestariteokset ovat olleet täällä ennen minua ja ovat luultavasti täällä vielä pitkään minun jälkeen.

Varsinkin Paavolan tammen näkeminen ja kuvaaminen lähenteli uskonnollista kokemusta. Tuossa paikassa on todella hieno tunnelma, jota ei edes tammen toiselle puolelle pystytetty suoja-aita pysty pilaamaan.

 

Högbergetin virtauseroosioluola pääsee lähelle Paavolan tammea tunnelmassaan. Paikan muotokieli puhuttelee myös luonnollisilla muodoillaan. Kuinka kauan tuossa luolassa on veden täytynyt virrata, että nuo muodot ovat olleet valmiit?

Hienoja kuvauskohteita ovat myös paikat, joissa näkyy ihmisen jälki. Etenkin paikat, joissa ihmisen pienuus suhteutuu luonnon suuruuteen. Tällainen kohde on Pulkkilanharju, jossa harjumuodostelma kohoaa keskelle järvimaisemaa ja keskellä kulkee autotie. Kuva on otettu DJI Mavic Pro kuvauskopterilla.

Koska blogin otsikko oli jo mahtipontinen, pitää lopetuksen kohottaa tunnelmaa entisestään eli lainaan tähän loppuun samaa Helsingin Sanomien artikkelia:

Riippumatta siitä, mikä on totta ja mikä vielä todistettava, on merkittävää, että saatamme nyt, tuhansien vuosien jälkeen, olla valmiita luopumaan paremmuudestamme luomakunnan huipulla.
Ei hätää: se, että meillä ei ole sielua tai ylivertaista älyä ei tarkoita, että meillä ei ole merkitystä.
Mutta me emme ole ainoat joilla on.

Tarmo

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: